top of page

Lujasähkön tarina

 

Yksi periaate on kulkenut Lujasähkön tarinassa mukana alkutaipaleelta tähän päivään asti. Tuo periaate kuuluu seuraavasti: ”Olemme mukana rakentamassa taloja, emme asentamassa vain sähköjä.”

 

Lujasähkö on kasvanut 7 vuodessa mies ja pakettiauto -mallisesta yrityksestä suurien satoja asuinhuoneistoja sisältävien kohteiden sähköurakointia toteuttavaksi toimijaksi. Kuka on tarinan aloittanut mies pakettiautoineen, kuinka matka on edennyt tähän päivään asti ja minkälainen on Lujasähkön uniikki toimintamalli?

 

Kaikki tämä selviää Lujasähkön yritystarinasta, jonka kulmakiviä ovat palava halu olla ammattitaitoisin sähköurakoitsija asuntotuotannossa sekä tahtotila kehittää koko alan työskentelymalleja tehokkaammiksi.

 

Lamppu syttyi 2016 – ennakkoluulottomasti kohti yrittäjyyttä

 

Vuonna 2016 nuori sähköasentaja Jukka Prökkinen näki, että asuntotuotannon sähköurakoinnin toimintamallien kehittäminen kohti tehokkaampia projekteja olisi mahdollista. Iästään huolimatta mies oli ehtinyt jo kartuttaa vahvan ammattitaidon ja kokemuksen aina asennustöistä sähköurakoiden projektin johtoon asti.

 

Urallaan Jukka oli huomioinut, että sähköurakoinnin työvaiheet tehdään usein samassa järjestyksessä, muun työmaan etenemisestä huolimatta – tämä toimintamalli johtaa usein urakan loppupuolelle kasaantuviin töihin tai koko kohteen valmistumisen kannalta epätehokkaaseen työskentelyyn. Halu kehittää sähköurakoinnin toimintamalleja ja toteuttaa urakoita tehokkaammalla tavalla sykki vahvana Jukan rinnassa. Yrittäjyys alkoi vuonna 2016, jolloin Jukka Prökkinen perusti Lujasähkön.

 

Mies ja pakettiauto -mallista suurten asuntotuotantojen sähköurakoitsijaksi.
Miten kaikki tapahtui?

 

Lujasähkön alkutaival lähti liikkeelle kuten monen menestystarina. Alussa oli vain Jukka ja pakettiautollinen ammattitaitoa sekä asennetta tehdä ainoastaan laadukasta työjälkeä. Määrätietoisesti heti ensimmäisistä urakoista alkaen Lujasähkö alkoi kehittää omaa malliaan toimia. Kantavana teemana Lujasähkön mallissa on olla auttamassa asuntotuotannon rakentajia heti tarjousvaiheesta alkaen. Tämä tarkoittaa, että tarjouksia ei vaan lasketa, vaan jo tässä vaiheessa tutustutaan urakkaan niin tarkasti, että voidaan nostaa esiin mahdollisia kehityskohtia.

 

Onnistuneet ensimmäiset projektit olivat yhden miehen firmalle hieman liian suuria, mutta Lujasähkön alkutaival oli silti menestyksekäs. Sana uudesta sähköurakoinnin ammattilaisesta kiiri asuntotuotannon puskaradiossa ja tätä sanomaa tuki myös yrittäjän aikaisempi, ennen Lujasähkö saavutettu arvostus. Keväällä 2017, vain vuosi yrityksen perustamisesta, Jukan puhelin soi ja ensimmäinen iso asuntotuotannon aluehanke sähköurakka oli tosi asia. (Viisi kerrostaloa, yksi parkkihalli)

 

On erittäin harvinaista, että vuoden ikäiselle sähköurakointiyritykselle tarjoutuu mahdollisuus päästä toteuttamaan mittavan asuntotuotannon sähkötöitä. Jukan ammattitaito ja halu tehdä asioita uudella tavalla toivat nuorelle yritykselle kuitenkin mahdollisuus näyttää kyntensä.

 

Ison urakan myötä oli aika heittää hyvästit mies ja pakettiauto -mallille. Ensimmäiset työntekijät liittyivät mukaan Lujasähkön vahvuuteen ja näin ollen alkoi myös Lujasähkön työskelymallin luominen. Jukalla oli mielessään vahva visio – jokainen Lujasähköläinen tulisi aloittamaan työskentelynsä hänen työparinaan ja Lujasähkössä ei koskaan tulisi olemaan suurta hierarkiaa.

 

Ei erikseen toimihenkilöitä ja kenttäväkeä – välittäminen ja yhdessä onnistuminen
ovat Lujasähköläisyyttä

 

Ensimmäisessä isossa urakassa, samoin kuin tänään, Jukka oli ja on kentällä työskentelemässä osana tiimiä. Lujasähkön työskentelymalli, jossa sähköurakoinnin työvaiheet suoritetaan modernisti työmaan työtahtia mukaillen, teki vaikutuksen heti alusta alkaen asiakkaisiin. Jokaisen työntekijän intensiivinen perehdytys työtapoihin ja laadukas työjälki takasivat ensimmäisen ison asuntotuotannon sähköurakan menestyksen. Asiakas oli erittäin tyytyväinen ja yhteistyö jatkuu vielä tänäkin päivänä. Samalla myös Lujasähkön uniikki toimintamalli todisti toimivuutensa käytännössä.

 

Vuodet 2017 eteenpäin ovat olleet Lujasähkölle kasvun aikaa. Siirtyminen pienemmistä urakoista kohti isoja asuntotuotannon kohteita on nyt valmis ja onnistuneet urakat puhuvat puolestaan. Yrityksenä Lujasähkö on kasvanut miehen ja pakettiauton firmasta 26 henkilön organisaatioksi. Kasvusta huolimatta työmaalla tapaat ammattitaitoisen asentajatiimin lisäksi vielä nykyäänkin myös yrityksen perustajan Jukka Prökkisen. Lujasähkön omistajien vahvuuteen puolestaan liittyi vuonna 2020 mukaan sähköalan luja ammattilainen Janne Levävaara ja  2022 Mikko Sirkka

 

Janne otti alkuvuodesta 2021 haltuun myös Lujasähkön toimitusjohtajan pestin ja toi mukanaan nuorekkaaseen yritykseen lähes kahden vuosikymmenen kokemuksen sähköalalta ja hankintatoimesta. 

 

Ikuisen oppimisen nimeen vannova toimitusjohtaja linjaa yhdessä Lujasähkön perustajan Jukka Prökkisen kanssa, että Lujasähkön tarkoituksena on olla jokaisen asiakkaansa ammattitaitoisin ja luotettavin yhteistyökumppani. Samalla isossa kuvassa Lujasähköllä on myös toinen missio: omalla esimerkillään tehostaa koko rakennualan kehitystä ja laadukkuutta.

Vantaan Sähkötekniikan liiketoiminnan osto 2022

Vuonna 2022  Jannen puhelin soi. Jannen ja Jukan yhteinentuttu edellisistä hankkeista soitti ja ilmoitti kiinnostuksesta liittyä Lujasähkön vahvuuteen. Mikko oli työskennellyt aikoinaan samassa yrityksessä, jossa Janne ja Jukka myös puursivat päivätyötänsä sähköurakoiden parissa. Mikko on yksi alan arvostetuimmista tekijöistä ja Mikko onkin toiminut yrittäjän ja työntekijän roolissa vaihtelevasti vuosien saatossa. Toiminta Mikolla oli samantapaista kuin Jukalla aikoinaan, mies ja pakettiauto tyylistä, mutta isojen projektien myötä vastuu ja tekemisen taso oli muuttunut. Mikko huomasi myös, että tarvitsee toimintansa tueksi muita ammattilaisia. Yksin tekemisellä tulisi vain ajamaan itsensä loppuun lopulta. Joten palataanpa takaisin siihen puheluun.

Tästä 2022 keväällä tulleesta puhelusta käynnistyi saaga, jossa Janne ja Jukka totesivat, että Lujasähköllä on aina tilaa Mikon kaltaisille ammattilaisille ja Mikon oman yrittäjätaustansa vuoksi myös hyvin yrittäjäksi Lujasähkölle. Joten tästä puhelusta käynnistyneen prosessin jälkeen lopputuloksena oli, että Lujasähkö Oy osti Vantaan Sähkötekniikan liiketoiminnan ja Mikosta tuli aito Lujasähköläinen eli virallisesti kolmas yrittäjä Lujasähköön.

Nyt Mikko on ollut reilu vuoden Lujasähköläinen ja kommentoi asiaa näin: 

 

Päätös liittyä Lujasähköön, oli paras mitä olen hetkeen tehnyt. Lujasähköön liittymisen jälkeen olen saanut keskittyä täysin omaan leipälajiini, eli itse asennustyöhön ja projektien vetämiseen lähtöpisteestä loppupisteeseen. Nyt ei ole enään tarvinnut iltasin avata tietokonetta ja ruveta hoitamaan myynti/hankinta työtä tai katsomaan tuntilappuja ja työntekijöiden palkanlaskentaa läpi. Vaan aikaa jää nyt myös omalle perheelle paljon enemmän ja tästä myös on kotiväeltä tullut kiitosta.

Viihdyn erittäin hyvin Lujasähkössä, sillä yrityksen rakenne on köykäinen ja hierarkkia matala. Lujasähköllä ei ole turhaa jäykkyyttä päätöksien teossa ja kävinpä millä työmaalla tahansa, niin tekemisen meninki on hyvä.

 

- Mikko Sirkka, Lujasähköläinen

Mission laajentuminen & liittyminen osaksi Eltrea konsernia 2024

Vuonna 2023 lujasähkön puhelin soi. Soittaja oli meille entuudestaan tuntematon Joigro Oy:n Sammy Lindholm. Siinä kohtaa ei vielä arvattu mihin soitto tulisi vielä johdattamaan. Puhelun jälkeen tunnelma oli hieman epäilevä, samaan aikaan hyvin otettu. Kului viikkoja aikaa ja useampi palaveri aiheen tiimoilta. Tunne asiasta rupesi varmistumaan ja päätimme lopulta yhdessä tarttua tilaisuuteen, sillä olemmehan alalla tunnettu tekemisen meiningistä, sekä halusta kehittyä jatkuvasti. Samaan aikaan rinnassamme sykki tunne, että meillä on tähän visioon paljon annettavaa. - Voisimme laajentaa missiomme uusille kentille.. Eli olla jälleen askeleen lähempänä päämääräämme rakennusalan laadukkaimpana ja luotettavimpana toimijana, pystymällä tuomaan toiminta kulttuuria myös muille sähköalan osa-alueille. Ajan kanssa "Visio" rupesi löytämään ääriviivoja ja hahmottamaan mahdollisuuksia käytännössä.  Maaliskuussa projekti oli löytänyt loputkin viivansa ja visio oli valmis julkaistavaksi. Eltrea Group Oy.

Eltrea Group on uusi konsernikokonaisuus. Eltrea muodostaa kilpailukykyisen sähköalan toimijan, joka pystyy tarjoamaan asiakkailleen entistä kokonaisvaltaisempaa palvelua erilaisten kiinteistöjen tarpeisiin.

Lue lisää: https://www.eltrea.fi/lehdisttiedote

Lujasähkön tarina jatkuu työmailla asuntotuotantojen sähköurakointeja laadukkaasti toteuttaen ja koko alaa intohimoisesti kehittäen.

 

Kiitos, että tutustuit Lujasähkön tarinaan ja mikäli herätimme mielenkiintosi, niin otathan meihin yhteyttä!

 

Ystävällisin terveisin,

 

Jukka Prökkinen

+358 405242019

jukka.prokkinen@lujasahko.fi

 

Janne Levävaara

+358 40 5510009

janne.levavaara@lujasahko.fi

Mikko Sirkka 

+358 44 313 1726

Mikko. Sirkka@lujasahko.fi

bottom of page