KUMPPANISI 

ASUNTORAKENTAMISESSA – 

SÄHKÖN LUJA AMMATTILAINEN

PALVELUT – SÄHKÖURAKOINTI

Asuntotuotannon sähköurakointi ei ole Lujasähkölle vain sähköurakointia

Onnistunut projekti vaatii sähköurakoitsijalta ymmärrystä asuntotuotannosta – Lujasähkön toimintamalli rakentuu mukailemaan asuntotuotannon työmaan eri vaiheita.

Joustavalla työskentelyllä ja moderneja työtapoja hyödyntäen Lujasähkö on asiakkaansa tukena sähköurakoitsijana projektin kaikissa vaiheissa. Sähköurakoinnin lisäksi Lujasähkö tarjoaa yhteistyökumppaninsa kanssa laadukkaan sähkösuunnittelun projekteihin.

Lujasähkön toimintamalli on aina asiakaslähtöinen ja jo tarjousvaiheessa kehitetään hankkeen suunnittelua, ei pelkästään lasketa tarjousta. Itse sähköurakointia ajatellaan myös asiakas ensin – Lujasähkö toimii yhteistyössä työmaan muiden toimijoiden kanssa onnistuneen hankkeen eteen.

 

Toimintaa ohjaa missio, että Lujasähkö on mukana rakentamassa taloa, ei vain tekemässä sähköurakointia. Lujasähköläiset ovat sähköalan ammattilaisia ja perustaja Jukka Prökkinen työskentelee vielä tänäkin päivänä itse kentällä osana asentajatiimiä.

Laadukas työnjälki, aikataulujen mukaan valmistuneet kohteet ja tyytyväiset asiakkaat ovat Lujasähkölle kunnia-asioita. Kokonaisuudessaan Lujasähkön missio on olla jokaisen asiakkaansa ammattitaitoisin yhteistyökumppani ja yhdessä asiakkaidensa kanssa kehittää koko rakennusalaa entistä tehokkaammaksi.

Lue lisää Lujasähköstä tutustumalla yrityksen tarinaan.

 

OTA YHTEYTTÄ

Jukka Prökkinen
Janne Levävaara
Osoite

Kivikuja 3 a

02760 Espoo

Y-tunnus 3167291-8

Verkkolaskutus

Vastaanotamme vain laskut sähköisessä muodossa:

Lujasys Oy

Operaattoritunnus:

003723609900 Pagero

Verkkolaskuosoite:

003731672918

YRITYS

Lujasähkö toteuttaa sähköurakointia asuntotuotannon rakentajille. Yrityksen toiminnan kulmakivi uniikkitoimintamalli, jossa ei tehdä ainoastaan sähköurakointia, vaan ollaan mukana rakentamassa taloja. Lujasähkö ei vain laske tarjouksia, vaan heti alkuvaiheesta asti Lujasähkö työskentelee asiakkaan kanssa kohti yhteistä päämäärää, eli laadukkaasti toteutettua ja aikataulun mukaisesti valmistuvaa kohdetta.

 

Sähköurakointi sähkösuunnittelusta alkaen tehdään suurta ammattitaitoa vaalien ja projekteihin intohimoisesti suhtautuen. Ensijaisiin asiakkaisiin kuuluvat asuntotuotannon ammattilaiset, joille Lujasähkö toteuttaa sähköurakointia niin suurille aluehankkeille kuin myös pienemmille projekteille.

 

Lujasähkössä yhdistyvät kokemus ja ammattitaito, sekä halu jatkuvaan oppimiseen ja toimintamallien kehitykseen – lujasähköläisten työskentelymalliin kuuluvat modernit työtavat ja rakennushankkeiden kokonaisvaltainen ymmärtäminen.

 

Lue lisää Lujasähköstä ja uniikista toimintamallista Lujasähkön yritystarinasta. Siirry yritystarinaan tästä!